Kuva: Santa Claus Village

Santa Claus Village
some-markkinoinnin ärhäkkä startti

Tuotimme Joulupukin Pajakylälle (Santa Claus Village) suomenkieliset SoMe-tilit, joiden kautta tavoitettaisiin kotimaiset asiakkaat. Loimme helppokäyttöisen jatkosuunnitelman aktiivisen markkinoinnin ja viestinnän tueksi. Lähimpänä tavoitteena oli kahden viikon päästä tulleen joulukauden avauksen markkinointi. Päätavoitteena edelleenkin ympärivuotisen, ja nimenomaan lumettoman ajan aktiviteettien markkinointi kotimaahan ja naapurivaltioihin.

Aloitimme projektin ideoimalla Joulupukin Pajakylälle oman mood boardin sekä brändin mukaisia sisältöaiheita, Perustamamme suomenkieliset Facebook- ja Instagram-tilit optimoitiin kohderyhmille sopiviksi. Mahdollistaaksemme tehokkaan viestinnän jatkossa ideoimme vuosikalenterin sekä julkaisusuunnitelman. Suunnitelmassamme on julkaisuideoita koko vuodelle. Some-kampanja huipentui Joulupukin videotervehdyksen markkinointiin ja  isänpäivälounaisiin.

Tutustuessamme Joulupukin Pajakylän toimintaan syvemmin teimme päivittäin julkaisuja moodboardin ja sisältöaiheiden pohjalta. Käytimme sekä tarinallisuutta että kaupallisuutta julkaisuissamme. Saimme käyttöömme Visit Rovaniemen/Visit Finlandin Rovaniemi- ja Lappi-aiheisen kuvapankin.

Nostimme Joulupukin Pajakylän some-markkinoinnin 2020-luvulle ”Joulumielellä joka päivä” 
Kahdessa viikossa kasvatimme Instagram-tilin seuraajat nollasta 538 seuraajaan. Tämä toteutettiin osallistujakilpailun avulla, osallistamalla seuraajat ja olemalla aktiivisessa vuorovaikutuksessa potentiaalisten asiakkaiden kanssa. Briiffasimme lopuksi Antin Business Managerin saloihin, jotta julkaisujen ajastaminen onnistuisi tulevaisuudessa heiltä itseltään ja osuuskunnan jäsenyrityksiltä.

Joulupukin Pajakylän referenssi
Oli ilo toteuttaa some-projekti Joulupukin Pajakylälle, innostuimme enemmän kuin odotimme ja elimme joulua jo etukäteen. Pajakylän Touhutontun, Antti Nikanderin palautten mukaisesti onnistuimme erinomaisesti kehittämään heidän viestintäänsä ja kotimaan markkinointia uusien kanavien ripeällä startilla. Tavoitteena oli innostaa vain 10 päivän kampanjalla koko Pajakylän yhteisö aktiivisiksi somettajiksi!

Oli ilo toteuttaa some-projekti Joulupukin Pajakylälle, innostuimme enemmän kuin odotimme ja elimme joulua jo etukäteen. Pajakylän Touhutontun, Antti Nikanderin palautten mukaisesti onnistuimme erinomaisesti kehittämään heidän viestintäänsä ja kotimaan markkinointia uusien kanavien ripeällä startilla. Tavoitteena oli innostaa vain 10 päivän kampanjalla koko Pajakylän yhteisö aktiivisiksi somettajiksi!

Antti Nikander kiittelee tiimiä projektin tuloksista ja vaikuttavuudesta:

 ”Projektin toteutus tiimin toimesta onnistui erinomaisesti. Tiimi loi suomenkieliset Facebook- ja Instagram-kanavat käyttöömme. Tiimi toteutti some-markkinointia julkaisemalla molemmilla kanavilla laadukasta ja brändimme mukaista sisältöä. Lisäksi saimme kanaville runsaasti seuraajia ja tykkääjiä. Nyt Joulupukin Pajakylän osuuskunnalla on käytössä toimiva Facebook- ja Instagram-kanava. Tehty työ on arvokas, koska emme itse olisi pystyneet perustamaan kanavia. Olemme hyvin tyytyväisiä tiimin meille tekemään työhön. Tiimin palveluasenne ja ammattitaito olivat korkealla tasolla koko projektin ajan. Voimme lämpimästi suositella heitä toteuttajaksi vastaaviin projekteihin. Suurkiitokset tiimille Lotta, Jaana ja Juuso tekemästänne merkittävästä kehittämistyöstä!” – Antti Nikander

MUOTOILEMASSA

Juuso

Juuso

Kuopio

25 vuotta tapahtumatuotannon asiantuntijana, tuhansia
yritystapahtumia ja mukana tuotantotiimeissä
asiantuntijana messuja ja jäähallikonsertteja myöten.
Juuso Happonen

Lotta

Lotta

Lotta Tamminen

Jaana

Jaana

Jaana Haapa-aho