Kuva: Sami Funke

Metsäsydän Puumala

Muotoilusprintin avulla uutta näkökulmaa liiketoiminnan kehittämiseen

Metsäsydän sijaitsee Puumalassa, Saimaan rannalla ja metsien ympäröimänä. Yritys tarjoaa erilaisia hyvinvointipalveluita, kuten joogatunteja vuonna 2020 valmistuneessa Karhusalissa. Sympaattisella omistajapariskunnalla Marialla ja Ollilla on osaamista metsänhoidosta sekä joogasta. Desing Sprint suom. muotoilusprint on yleensä viiden päivän kehityspolku, jossa usein hyödynnetään ns. double diamond eli tuplatimantti -mallia, jonka avulla saadaan helposti testattua jotakin uutta ideaa.

Ongelmana oli: Kuinka yhdistää jooga ja metsänhoitopalvelut, ja hyödyntää näin molempien yrittäjien osaamista monipuolisesti?

Vaikutus: Palautteen mukaan saimme luotua ennen kaikkea uutta uskoa yritystoiminnan kehittämiseen. “Suomen Matkailumuotoilijat ry tulivat Metsäsydämen maailmaan kuin hyvät haltijat. Sprintin aikana syntyneet ideat olivat sopivasti oman laatikkomme ulkopuolelta, yllättäviä ja kiehtovia. Oli myös ideoita, joita olemme itse jo pyöritelleet ja todenneet toteutumiskelvottomiksi”.

Muotoilusprintin tuloksena syntynyt glamping-tyylinen saarimajoitusidea on hyvin toteuttamiskelpoinen. Lue lisää blogistamme. Lisäksi saimme prototyypin käyttäjätutkimuksesta palautetta, jota voi hyvin käyttää idean jalostuksessa.

Kesto: 5 päivää, tammikuu 2021

Menetelmät: Design Sprint -menetelmä sekä palvelumuotoilun menetelmiä.

MUOTOILEMASSA

Tanja

Tanja

Kemi

Yli 15 vuotta matkailualan kokemusta. Tutuksi ovat tulleet niin ryhmämyynti, incentive- ja leisure matkailijat, kuin hääkoordinaattorin tehtävätkin.
Tanja Pakarinen

Heidi

Heidi

Pääkaupunkiseutu, koko maailma

Pitkä käytännön kokemus kotimaan ja kansainvälisen matkailun eri tehtävissä. Tuotteistaminen ja tarinallistaminen ovat vahvuuksiani. Sydäntä lähellä ovat elämysten tarjoaminen asiakkaille, mitä olen saanut tehdä opastaessani Helsingissä tai maailmalla suomeksi, ruotsiksi, englanniksi tai saksaksi.

Heidi Tetri

Marika

Marika

Puumala

Olen rohkea, innovatiivinen ja idearikas matkailun kehittäjä.
Katson tulevaisuuteen avarin katsein ja haluan oppia uusia asioita joka päivä. Olen hands on tyyppi- ja vien ideat käytöntöön
tehokkaasti.
Marika Auvinen